sunnuntai 11. maaliskuuta 2012


Kenelle kaupunkitila kuuluu ja kenen ääni siellä kuuluu?

Kukkagraffiti-projekti on aloite asuinalueen ja erilaisten asukasryhmien paikalliselle vuorovaikutukselle. Projektilla kannustetaan naapurin kohtaamiseen ja ajatusten vaihtoon. Hanke toimii työkaluna urbaaniin kuvalliseen ja verbaaliseen ilmaisuun.

Kutsun kaupunkilaisia ja erilaisia ryhmiä keksimään tekstin tai sanan, josta muodostuu graffitin viestisisältö.  Suunnittelua tehdään avoimissa työpajoissa Kallion kirjastossa huhtikuussa. Tavoitteena on toteuttaa yksi tai useampia vaihtelevan kokoisia visuaalisia kommentteja ja eleitä julkiseen kaupunkitilaan kevään ja kesän 2012 aikana. Materiaalina ovat esimerkiksi puutarhakukat.

Mitä tapahtuu, jos graffitin sisällöstä päätetään demokraattisesti ja se toteutetaan yhdessä sovittuun paikkaan? 


lauantai 10. maaliskuuta 2012


Kukkagraffiti-projektissa minua inspiroi urbaanius ja kaupunkitila kokemisen, käytön ja osallistavuuden mahdollistavana areenana. Kevätkaudella 2012 työskentelen Kalliossa projektin pilotin parissa, josta muodostuu osa maisterin opinnäytetyötäni Kuvataideakatemiaan. Projekti on blogin avautuessa yleisölle avoimessa suunnitteluvaiheessa. 
Terveisin 
Heini Matveinen